fbpx

Liity sinisorsiin!

Perhesähly

  • 2014 ja myöhemmin syntyneelle lapselle ja hänen huoltajalleen.
  • Lapsi osallistuu huoltajansa kanssa aktiviteetteihin oman innostuksensa mukaan.
  • Perhesählyn suurimmat tavoitteet tutustuttaa lapsi turvallisessa ympäristössä muihin lapsiin sekä opettaa toimimaan ryhmässä.

Säbäkerhot

  • 2012/2013 syntyneet (G-juniorit)
  • Salibandyharjoittelua kerran viikossa.
  • Kerhot eivät osallistu sarjatoimintaan, mutta kauden aikana pelataan harjoituspelejä alueen muita säbäkerhoja ja joukkueita vastaan.
  • Voi osallistua myös alueellisiin turnauksiin (joista päätökset erikseen).
  • Aiempaa kokemusta salibandystä ei tarvita.
  • Säbäkerhon jälkeen (F-juniori-ikäisenä) pelaajat siirtyvät ikäkausijoukkueisiin.

Ikäkausijoukkueet

  • 2011 ja aiemmin syntyneet (F2-juniorit ja vanhemmat)
  • Harjoitusvuoroja, Ikäluokasta ja tasosta riippuen, kaksi kertaa tai useammin viikossa.
  • Aiempaa kokemusta salibandystä ei välttämättä tarvita.
  • Tytöt voivat harjoitella ja pelata poikien joukkueissa joko saman ikäisenä tai vuotta vanhempana. Esim. 2009 syntynyt tyttö voi ilmoittautua joko P10- tai P09-joukkueeseen.
  • Alla olevat painikkeet ohjaavat pelaajan syntymävuoden mukaisen joukkueen tarkempiin tietoihin.
  • Jos haluatte ilmoittaa lapsenne ikäluokkaa vanhempiin tai nuorempiin, tulee tämä sopia seuran toimiston kanssa ennen ilmoittautumista.

Joukkueet

Aikuisten harrastesalibandy

  • Salibandyn harrasteryhmät naisille (Leidit) ja miehille (Äijjät).
  • Toimintaan voi osallistua kaikki aikuiset (K18) pelitaidoista riippumatta.
  • Tarkoituksena on saada miehet ja naiset liikkumaan sekä pitämään hauskaa.

Mukaan toimintaan valmentajana?

Haemme juniorijoukkueisiimme sekä täysi-ikäisiä että alle 18-vuotiaita valmentajia. Haluatko mukaan? Ota yhteyttä seuran toimistolle.

Mukaan toimintaan vapaaehtoisena?

Haemme toimintaamme mukaan myös muita vapaaehtoisia. Vapaaehtoistyöllä voit auttaa pitämään harrastamisen kustannukset alhaisina. Tehtäviä voivat olla esimerkiksi toimiminen joukkueessa huoltajana tai viestintävastaavana, tai toimiminen seuran viestinnän tai markkinoinnin parissa.